Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

lauantai 5. elokuuta 2017

Herkkä ja suloinen John Davis

Pari kesää sitten istutin takapihan perennapenkkiin John Davis köynnösruusun. Keväällä olin kovin murheissani ja pelkäsin, että talven vaihtelevat säät ovat hävittäneet sen. Onneksi niin ei ole käynyt, vaan ruusu on avannut nuppunsa ja kukkii juuri parhaillaan.


Ihastunin kovasti tuohon yllä olevan kuvan kukkien väriyhdistelmään. Poimulehden kukka näyttää tosi viehkolta ruusun vieressä.


Köynnöskehikon sisällä kasvava ruusu näyttää vangitulta. Toivoisinkin, että ruusu kasvaisi nopeasti ja työntäisi versonsa kehikon läpi. Voin jo sieluni silmin nähdä, miltä ruusukehikko näyttää muutaman vuoden päästä :)


Perennapenkin muut kukat alkavat jo pikkuhiljaa lakastua. Tädykkeen siementähkiä olen yrittänyt katkoa kiireesti pois sitä mukaa, kun niiden viimeisetkin siniset kukat katoavat. Täältä saisi tädykkeen siemeniä, jos joku tahtoisi.


Keväällä ostin jälleen yhden kaunopunahatun taimen. Toivoisin niin kovasti, että se talvehtisi, eikä joka kevät tarvitsisi ostaa uutta. Tämän kuvan olen ottanut jo heinäkuun puolella, jolloin akileijat ja tädykkeet kukkivat vielä niin ihanasti.


Perennapenkki muuttaa viikottain ulkonäköään. Nyt keskipisteenä on John Davis köynnösruusu, mutta onneksi vielä muutkin kukat jaksavat kukkia. Tämä näkymä ilahduttaa minua olohuoneen ikkunasta ulos katsoessani. Olisipa aina kesä.

Ihanaa elokuuta sinulle. Vielä on kesää jäljellä. Nautitaan siitä täysin siemauksin. 


20 kommenttia:

  1. Onpa kertakaikkiaan viehättävä ruusu ja ihana että meni talven yli! Täällä alkaa olla niin kuivaa, ettei juuri mikään kasva paitsi tietysti hyvin kasteltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin talvehtinut ruusu lisää ruusukuumetta :) Ehkä kohta kokeilen jotain muutakin ruusua. Tiedotusvälineet ovat täällä kovasti kertoneet Etelä-ja Keskieuroopan helteistä. Täällä ei tarvitse kastella muuta kuin kasvihuonetta.

      Poista
  2. On todella kaunis ruusu. Hyvä kun selviytyi talvesta. Minullakin oli muutama vuosi sitten kaunis köynnösruusu Pohjantähti mutta se menehtyi silloin kovana talvena. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjantähti on ihana köynnosruusu, harmi että se ei selviytynyt. Pikku vinkkinä: nyt on puutarha-alet ja ainakin paikallisessa K-raudassa ruusut olivat -30% alessa. Itsekin pyörittelin pohjantähteä kädessäni eilen. Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  3. Köynnösruusu olisi ihana, en ole uskaltanut kokeilla näillä korkeuksilla. Elokuu on kesäkuukausi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. John Davis on kanadalainen puistoruusu,jonka pitäisi selviytyä myös pohjoisessa Suomessa. Itse rohkenin hankkimaan sen, koska ostin sen paikalliselta puutarhalta ja siellä myydään vain varmasti täällä menestyviä kasveja. Toisin, kuin markettien puutarhapihoilla. Nettisivuilla menestymisvyöhykeeksi mainitaan 1-5. Tuolta voit lukea lisää noista kanadalaisista ruusuista.
      http://users.kymp.net/citruspages/kanadanruusut/puistoruusuja.html

      Poista
  4. Onpa kaunis ruusu! Toivottavasti selviytyy tulevistakin talvista.
    Minullakin on unelma valtavasta punahattukasvustosta, mutta ei vaan tunnu onnistuvan. Yksi tai kaksi menestyy, mutta siihen se aina jää. En silti aio luovuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu on kyllä suosikkin :) Punahatut eivät pidä lumettomista,jäisistä talvista, joita nyt on ollut ja ehkä jatkossakin on. Jos tuo yksilö kuolee tulevana talvena, niin antaa olla. Laitan tilalle jotain varmasti menestyvää.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Eikö vain olekin. Toivottavasti kukkii pitkään.

      Poista
  6. Kaunis köynnösruusu ja tuoksuu varmaan ihanalle. Joskun aremmatkin kasvit aivan kuin ihmeen kaupalla selviävät, kun sattuu istuttamaan ne oikeaan kohtaan puutarhassa, se on niin muutamasta metristä ja tuurista kiinni. Kokemusta on. Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksua en ole oikein päässyt kunnolla nuuhkimaan, kun ruusu on kukkapenkin keskellä, mutta ehkä tuoksu on vieno, koska se ei tunnu kauemmas. Meillä talvet ovat nykyjään niin vähälumisia, että varmojenkin kasvien selviytyminen on ihme ja tuuri. Hyvää viikonalkua myös sinulle Katja.

      Poista
  7. Kaunis on ruususi ja varmasti on hyvän näköinen muutaman vuoden kuluttua. Ei näytä niin "vangitulta" kuten asian ilmaisit. Punahatttua olen kasvattanut itse siemenestä ja hyvin on onnistunut. Ovat muutamat jo komeita pehkoja. Kokeile, niin on sitten taimia mitä istuttaa eri paikkoihin ja katsoo missä menestyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri tuosta ruususta, että muutaman vuoden päästä istutuksesta kukinta-aika pitenee, kun uusia nuppuja tulee kukinnan aikana. Olen itsekin kasvattanut punahattua siemenestä, mutta yksikään ei ole selvinnyt talvesta. Nyt kahtena vuonna olen ostanut valmiit taimet, mutta viime talvi vei edellisen.

      Poista
  8. Ihana! John Davis on lempiruusuni! Se kasvaa kyllä nopsaan ja kukat tuoksuvat niin ihanasti. Omani kukki jo viikko pari sitten. On viihtynyt yllättävän hyvin kohopenkissä. Talveksi olen aina kietonut jotain harsoa ympärille etteivät puput söisi, ja selvinnyt on talvista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. John Davis on minunkin lempparini ja olenkin nyt innostunut sen myötä muistakin ruusuista. Itse laitoin oman ruusuni suojaksi havuja talvella. Jänikset jättivät sen hyvin rauhaan. Juhannusruusu maistui paremmalle :)

      Poista
  9. Todella upea ruusu! Minullakaan kaunopunahatut eivät ole selvinneet talvista ja nyt hetkeksi luovutin niiden suhteen. Kaunis näkymä aukeaa olohuoneenne ikkunasta, sitä kelpaakin ihastella. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä minäkin päätin, että kasvatan vain varmoja ja hyvin talvehtivia kasveja. Tuosta päätöksestä olen jo kovasti lipsunut. Ei tämä puutarhurointi niin vakavaa ole :) Toivottavasti olohuoneen ikkunasta nämymä pysyy pitkään katseenkestävänä.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Niinpä. Ruusun kukat ovat vielä edelleen komeita. Väri taitaa olla minun suosikki kukkaväri.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.