Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Löytöjä liiteristä

Pian on kulunut kolme vuotta siitä, kun muutimme tänne Vaahteran lehdelle. Talossa aikaisemmin asunut vanha pariskunta halusi kauppakirjojen teon jälkeen kaksi kuukautta aikaa talon tyhjennykseen. Kun sitten pääsimme muuttamaan, saimme kantaa tavaramme tyhjiin ja siisteihin tiloihin. Joskus kuitenkin hieman kateellisena katselen toisten samanlaisiin taloihin ja pihoihin muuttaneiden löytöjä vintiltä, aitoista ja navetoista. Täällä emme tuollaisia löytöjä ole juuri päässeet tekemään. Toki siistit ja tyhjät varastot helpottivat meidän tänne asettumista suunnattomasi, sllä saimme omat tavaramme heti paikoilleen.

Röttelöliiterin purkutöiden yhteydessä kuitenkin löytyi jotain, josta voi olla hyötykäyttöä kotona ja puutarhassa. Ensimmäinen löytö on vanha puinen silityslauta. Toimivakin näyttää olevan, mutta päällinen on aikain saatossa kulunut ja ulkokosteudessa säilytettynä hieman homeessa ja kaipaisi uudistusta. Osa minusta haluaisi säilyttää ja entistää tuon vanhan esineen, mutta toisaalta uudet silityslaudat ovat kyllä helppoja ja käteviä. Olen nostanut silityslaudan pyykkitupaan, jossa se odottaa kohtaloaan.


Silityslaudan lisäksi röttelöliiteristä löytyi myös säkillinen eri kokoisia kengänlestejä. Ilmeisesti ne on aiottu polttaa, mutta sitten ei ole raaskittukaan. Emme mekään raaskineet. Nyt pitäisi keksiä käyttöä näille aikaa nähneille lesteille. Tässä nämä kolme kappaletta malliksi.


Viimeisimmälle löydölle keksin käyttöä heti, kun näin sen. Vanha sementinsekoituslaatikko pääsee kukkalaatikoksi. Ensin muovitus sisäpuolelle ja mullat laatikkoon, niin siinä oiva istutuslaatikko on jo käyttövalmiina.


Laatikon päällä on pala katkenneesta rukinpyörästä. Voisikohan sen laittaa "koristeeksi" kukkalaatikkoon?

Ulkona sataa nyt vettä ja lämpötila on juuri ja juuri nollan yläpuolella. En taida vielä heti lähteä pihapuuhiin. 



8 kommenttia:

  1. Mukavia löytöjä! Laatikosta tulee hieno kukkalaatikko!
    Meiltä löytyy miehen veljen tekemä vähän samanlainen silityslauta, ei sille käyttöä ole, mutta ei sitä raaski poiskaan heittää! Vesisadetta tänään meilläkin, joten sisähommia eli siemeniä multiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei taida olla enää mitään sisälle kylvettävää. Krassia voisi ehkä kylvää vielä, mutta ikkunalaudat ovat jo loppuneet. Sateella voisi vaikka vähän siivota, kun sitten paremmilla ilmoilla ei sitä ainakaan ehdi.

      Poista
  2. Mielemkiintoisia löytöjä! Heh, mulle tuli näin taimiaikana mieleen, että silityslaudasta vois tehdä taimipöydän......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, Gitta! Ikkunat vain loppuvat kesken. Nyt jo on kovasti ahdasta.

      Poista
  3. Hienoja löytöja kaikki! Mullakin on muutama tuollainen vanha puulesti ja ajattelin ne puhdistaa ja tuoda ihan vaan sisustuselementiksi sisälle. Mietin kyllä pinnan lakkaustakin, mutten tiedä raaskisiko kuitenkaan.
    Laastipalju on varmasti upea kukkalaatikkona. Olisi ihan huippua päästä penkomaan jonkin vanhan talon ullakolle ja tehdä tuollaisia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puulestejä olen nähnyt myytävänäkin valkoiseksi maalattuina ja muutenkin tuunattuiina. Sisälle en viitsisi tuoda yhtään mitään sellaista, jolla ei ole käyttöä, mutta huvimajan ikkunahyllyille ne voisi hyvin sopiakin koristeeksi sellaisenaan. Puhdistaahan ne kyllä täytyy enne käyttöön ottoa. Mukavaa kun liityit lukijaksi, Satu!

      Poista
  4. Hei, meillä vanhoja kenkälestejä käytetään osistoppareinä. Reikän olen pujottanut paksun paperinarun, jotta saa tarvittaessa oven lähelle roikkumaan. Esim. Partsin ovi lentää ilman stoppia usein kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno idea tuokin. Meillä on vain niin vähän ovia, että stopparia en ole kaivannutkaan, paitsi joskus harvoin ulko-oveen. Siihen voisikin laittaa yhden lestin tarjolle.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.